Joulu alkaa lähestyä, joten kerhossa koristeltiin pipareita. Keräännyimme pöydän ääreen ja kaikki saivat kolme piparia koristeltavaksi. Kuorutteita oli myös kolmea eri väriä: valkoista, vihreää ja vaaleanpunaista. Näistä lapset taiteilivat hienoja ja herkullisia koristepipareita. Osalle lapsista piparin ulkonäköä tärkeämpää oli kuorrutteen määrä. Söisimmehän piparit kerhon lopuksi.
Kun odottelimme kuorrutteen kuivumista, piirsivät lapset
kartan. Tehtävänä oli piirtää oma talo ja pihapiiri ylhäältäpäin niin kuin
kartassa. Pienimmille oli vaikeaa hahmottaa miltä rakennukset ja maisema
näyttävät ylhäältä päin, eikä tehtävä helppo ollut isommillekaan. Lapset
osasivat kuitenkin hyvin hahmottaa lähiympäristöään. Lapset myös selittivät
piirroksensa ohjaajille, jolloin lasten kyky hahmottaa elinympäristöään tuli
vielä selvemmin esille.