Kolmannella kerhokerralla lähdimme kerholaisten kanssa
viljelypalstalle. Matka tuntui melko pitkältä, koska suurin osa kerholaisista
on 1. ja 2. luokkalaisia. Onneksi meillä on myös pari isompaa tyttöä, jotka
auttavat pienempiä. Alla reitti koululta palstalle:
Matkalla kävimme vielä hakemassa hanskat perunannostoa
varten. Palstalta löytyi kuokka ja pieni
lapio perunoiden kaivamista varten. Yhteiselle palstalle on kesällä istutettu
perunaa ja meillä oli lupa nostaa niistä muutamia. Koska lapset olivat niin innokkaita
aloittamaan, arvoimme kuka saa alkaa kaivamaan ensin. Kuokkimisen täytyi tapahtua varoivaisesti, että emme rikkoisi perunoita. Ja sieltähän niitä
pottuja löytyi! Kaikki saivat kotiin viemiksi
pari perunaa. Lopuksi vielä leikittiin hieman pellon laidalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti